Tukea kehittämiseen – tutustu Lupa- ja valvontaviraston avustuksiin

Lupa- ja valvontavirasto myöntää vuosittain yli 70 miljoonaa euroa valtionavustuksina erilaisiin nuorten harrastamiseen ja hyvinvointiin, kirjastojen kehittämiseen sekä liikunnan edistämiseen liittyviin hankkeisiin ja toimintaan. 

Parhaillaan haussa:

Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move!-kehittämisavustukset

Liikkuva koulu -avustukset ja avustukset Move!-prosessin kehittämiseen ja liikuntaneuvontaan ovat osa Suomi liikkeelle -ohjelmaa. Avustusten päätavoitteena on tukea liikunnallista toimintakulttuuria peruskouluissa sekä Move!-prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä.

Hankeavustukset kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön

Avustuksen tavoitteena on edistää koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä sekä turvallisten aikuisten läsnäoloa kouluissa. Avustuksella tuetaan kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavaa nuorisotyötä. Avustuksella toteutetulla hanketoiminnalla vahvistetaan yhteisöllisyyttä sekä nuorten osallisuutta ja toimijuutta. Avustuksella pyritään lisäämään nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä, ehkäistään kiusaamista sekä tarjotaan nuorille turvallisen aikuisen läsnäoloa arkipäivään.

Lisätietoa: https://lvvavustukset.fi/